Olen jo aika vanhaksi elänyt, eikä vieläkään ole loppunut se ällikällä lyödyksi tulemisen tunne neurologisesti tyypillisten ihmiseläinten epäloogisuudesta.
Aina se jaksaa aivoja enemmän tai vähemmän nyrjäyttää. Ja jaksaa, vaikka tässä on jo useampi vuosi tiedetty sekin, miksi näin on; miksi juuri minä sen epäloogisuuden huomaan.
Miksi siitä ällistyminen ei lopu?