Olen nähnyt monia tootteja siitä. mitä ja miten vanhaa on suomalainen #kulttuuri, ja osallistunut itsekin yhteen tätä käsittelevään ketjuun.
Ja vaivaa hirveästi nytten se, mistä tämä asiaan liittyvä keskustelu on saanut alkunsa?
Miksi tämä asia on nyt pinnalla?
Miksi #SuomiMastodon keskustelee siitä, koska suomalaisen kulttuurin voi katsoa saaneen alkunsa, mikä kaikki sen alle määritellään jne.
Osaako joku kertua mulle, että pääsen piinastani.
Oma, aavistuksen sarkastinen, kuten tapanani on, viisisenttiseni voisi olla se, että joo, on meillä ollut kulttuuria vuosisatoja, kuten muuallakin, mutta kuten muuallakin se on saanut vaikutteita muualta ja ollut sekoitusta.
Ja vaikka kauneus on katsojan silmissä, ei se meillä ole ehkä ollut aina ihan niin kehittynyttä ja taidokasta kuin muualla. Mutta tässä asiassa voimme puolustautua sijainnillamme täällä pohjan perukoilla.
@HannaEsmeralda_ Haluan itsepintaisesti kuvitella, että Turussa ennen tuon taideteoksen maalamista käytiin seuraavanlainen keskustelu:
"Nii siis se Sixtuksen kappeli, se on niiiiin maksimalistista, post-modernistista eliittirunkkausta, jengi ei ymmärrä arkaaisen, naivistisen symboliikan päälle enää ollenkaan, ja sitten on nää naurispellotkin vielä kääntämättä, tää on sitä aitoo työläisväen taidetta, lähetä yhtää sotkee maalien kanssa mitään tekotaiteellista paskaa."
@diiccix Ja täällä Porvoossa tämä sama tekotaiteellinen paska -kommentti jätettiin kyrpä-symbolina ulkoseinään.
@HannaEsmeralda_ You can't get a glimpse of the culture of a society for a single piece. Maybe the best artists moved to more trendy places? Maybe better pieces are hidden/stolen? Maybe the society in Turku appreciated more this kind of art? Wonder what a person in 1400 would think of a cubist Picasso piece. Oversimplification is a problem, even if it can cause a smile.
Muiftelen, että ’Miffale Aboenfe’ kirjaffa painotettiin ajan trendiväri on olewa punamullan?